fbpx

Lauri Halonen ajoi pronssille huipputasaisessa RallyX-sarjassa – ”Moottori pamahti ennen kilpailua!”

Kansainvälinen RallyX-sarja huipentui viikonloppuna Ruotsissa Strängnäsin radalla ajettuun kauden seitsemänteen osakilpailuun. Kouvolalainen Lauri Halonen, 12, oli ennen kauden finaalia sarjassa kolmantena, vain pisteen päässä kakkospaikasta, Halonen oli noussut kaikissa osakilpailuissa palkintokorokkeelle.

Onnistunut viikonloppu päättyi Halosen toiseen sijaan ja CrossCar Junior -luokan pronssimitaliin, tasapistein ruotsalaisen Lukas Anderssonin kanssa.

Ennen kilpailua Halonen kävi testaamassa Ydrefalk -Crosskartia läheisellä Vesteråsin radalla, onneksi. ”Lakuauton” moottori hajosi, joten mekaanikkona toimivalle Sami-isälle tuli töitä. Uusi moottori löytyi Ydrefalkin pajalta ja asennettiin paikoilleen torstain ja perjantain välisenä yönä.

– Oltiin testaamassa uusia alustan osia Vesteråsin radalla. Epäilen että vaurio oli tullut jo Latvian kisassa, siellä hajonnut suutin sai ehkä tämän aikaan. Viisitoista kierrosta Lauri ehti ajaa kunnes kone hyytyi. Mentiin Ydrefalkin pajalle ja vaihdettiin moottori, siellä oli testipenkki missä pystyttiin vielä kokeilemaan moottoria, voin sanoa, että ruotsalaisessa maalaismaisemassa vähän raikasi yöllä kun testattiin konetta, Sami Halonen nauraa.

Lauantaina ajettiin kolme alkuerää, kilpailu alkoi Halosen voitolla. Toisessa erässä vauhti riitti kokonaistilanteen viidenteen sijaan, mutta kolmannen erän alkuun sattunut sade kasteli radan ja koko erän ajat painuivat tuloslistan häntäpäähän. Tästä huolimatta Halonen oli lauantain jälkeen kokonaistilanteessa johdossa.

– Ensimmäinen erä oli ihan jees, pääsin ajamaan omaa ajoa. Kolmannessa erässä rata oli tosi märkä, ja oli kuivan kelin säädöt, rata kuivui nopeasti meidän erän jälkeen ja loput kuskit pääsivät ajamaan kuivalla radalla, Lauri Halonen kertoi.

Aurinkoisena sunnuntaina ajettiin yksi alkuerä, semifinaalit ja finaali. Alkuerässä Halonen sai vähän heikon lähdön ja joutui taistelemaan tiensä toiseksi, kokonaistilanteessa hän putosi kolmanneksi, mutta varmisti paikan jatkoon. Semifinaalin startti onnistui ja Halonen ajoi lähdöstä maaliin ykkösenä, työtä helpotti takana kärkkyneen ruotsalaiskuljettajan ajovirhe.

– Sain alkuerässä vähän heikon lähdön ja jäin hitaampien kanssa kamppailemaan, siinä meni aikaa. Semi meni ihan hyvin, aluksi oli kovaa vääntöä mutta pääsin karkuun ja sain ajella aika rauhassa maaliin.

Finaaliin Halonen starttasi eturivistä ja meni toiseksi, kärkeen ampaisi kotikilpailua ajava Lukas Andersson. Halonen jätti jokerin toiseksi viimeiselle kierrokselle, mutta ei saavuttanut ruotsalaista, tuli maaliin toisena ja ajoi sarjassa upeasti kolmanneksi. Sarjan mestaruuden vei finaalissa kolmanneksi ajanut Mikael Uitto, Andersson nousi viimeisen osakilpailun voiton myötä hopealle ja Halosen kaulaan pujotettiin pronssimitali.

– Finaalin ekoissa mutkissa oli vähän kolinaa, mutta pääsin niistä helpolla ja tulin toiseksi, ei siinä mitään sen dramaattisempaa ollut. Maalissa sitten pyöriteltiin donitseja yleisölle koko porukka.

Kolmossija oli iso parannus edelliseen kauteen, Halonen oli viime vuonna sarjassa kuudes. hopeamitalin kohtalo ratkesi tasapisteisiin päätyneen Anderssonin eduksi niukasti, molemmilla oli kaudelta yksi voitto, mutta ruotsalaisella oli yksi kakkossija enemmän kuin Halosella.

– Vähän harmittaa pronssi, kun olisi ollut mahkut myös hopeaan. Mutta tämä on tosi kova sarja, joten kyllä tämäkin käy ihan hyvin. Paljon kiitoksia perheelle, tukijoille ja kilpakumppaneille, oli hieno kausi. Vielä en tiedä miten mitalia juhlistetaan, ehkä syön kotimatkalla hyvän burgerin, Halonen päättää.

Sarjan lopputulokset:

1. Mikael Uitto FIN 157p
2. Lukas Andersson SWE 142p
3. Lauri Halonen FIN 142p
4. Joonatan Ylilammi FIN 138p
5. Karl Peder Nordstrand LVA 133p

Teksti: Toni Lönnroos / Lauri Halosen viestintä
Kuva: Qba Nitka

search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close