fbpx

Ensimmäistä kauttaan 125cc -luokassa kilpaillut Jesper Rantanen ajoi Suomen mestariksi

Crosskartien viides ja viimeinen SM-osakilpailu ajettiin viime viikonloppuna Porin Hangassuolla. AL-Härmää edustava Jesper Rantanen voitti kaikki alkuerälähtönsä, keräten täydet 30 pistettä.

Finaaliin Rantanen starttasi paalupaikalta.

– Huolto pelasi varman päälle moottorin kestävyyden kannalta ja kaikkia tehoja moottorista ei otettu irti kilpailun aikana. Laskettiin, että varmalla ajolla kolmen joukkoon pisteet riittää Suomen mestaruuteen, Rantanen kertoo.

Sää suosi koko päivän ja rata pysyi hyvässä kunnossa.

– Crosskart toimi hyvin koko kilpailun ajan ja huolto teki tarkkaa työtä. Rata oli hyvässä kunnossa ja se oli nopea ajaa. Lisälenkki oli haastellinen ja aika kapea. Tykkään ajaa Porissa, toteaa Rantanen.

Rantanen ylitti finaalissa maaliviivan toisena ja varmisti mestaruuden viiden pisteen
erolla sarjassa toiseksi tulleeseen Joonatan Ylilammeen.

– Voitto tuntuu hyvältä. Ennen kauden alkua en ihan uskonut pystyväni haastamaan kaikkia 125cc -luokan konkareita. Sarjan ensimmäisen kilpailun voitto toi varmuutta, että tässäkin luokassa voi taistella mitaleista, Rantanen päättää.

SM-pisteet – 125cc
1. Jesper Rantanen 114p
2. Joonatan Ylilammi 109p
3. Joona Ojala 105p

Teksti: Rantanen Racing
Kuva: Taneli Niinimäki / AKK

search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close