
Iivari Männistön kauden toinen crosskartin SM-kilpailu eteni aina finaaliin asti suotuisissa merkeissä, mutta pyörähdys A-finaalissa vei mahdollisuudet voittoon. Iida-Maria Männistön kilpailuun kuului yksi kolarointi, mutta finaalivoitto toi iloa.
Iivari Männistön tie Xtrem Junior -luokassa eteni tutuissa merkeissä kärjessä. Ensimmäisen alkueränsä toinen sija sekä kahden muun erän lähtövoitto veivät A-finaaliin. Auto lähti koko päivän hyvin viivalta, mutta finaalin lähtökiihdytyksessä lopulta kisan voittanut Peetu Matalamäki oli auton mitan edellä suoran päässä.

Männistö ajoi lisälenkin toisella kierroksella, mikä oli oikea ratkaisu. Kaikki näytti voiton kannalta hyvältä, kunnes Männistö osui ohitustilanteessa kanssakilpailijaan ja pyörähti. Vaikka hän pääsi heti matkaan, oli viides sija totta ja pettymys suuri.
– Auto sai osumaa eturipustuksiin. Voitto oli tarjolla, sillä Peetu Matalamäki oli takana. Tämä ei tehnyt hyvää SM-sarjan suhteen, mutta taistellaan, Paavo-Petteri Männistö totesi kilpailun jälkeen.
Hyvä mieli oli kuitenkin huollosta, joka toimii kuskien takana.

– Meillä on huippuporukka huollossa. Remonttia on tehty kahdelle autolle, mutta yksikään lähtö ei ole jäänyt ajamatta, ”Pate” Männistö kiittelee.

Iida-Maria D-finaalin voittoon
Iida-Maria Männistön ajot Xtrem-luokassa on tällä kaudella suunniteltu RallyX-sarjaan, mutta Rauman naisten SM kiinnostaa.
– Siksi halusin Karvian kisaan, ettei ajotauko olisi liian pitkä, hän jutteli ennen kilpailua. Toisessa alkuerässä sattui kolarointia ensimmäiseen mutkaan mentäessä.
– Tukivarsi vääntyi ja uniball-nivel meni poikki. Auto saatiin kuntoon kolmanteen erään, ja viidennen sijan kautta tuli paikka D-finaaliin. Voitto siitä, C-finaalissa viides sija sekä koko kilpailussa 13:s oli tulos.
– Finaalilähdön voitto tuntui hyvältä, mutta seuraavassa erässä oli raskasta ajaa lämmössä ja pölyssä muiden perässä, Kankaanpään Urheiluautoilijoita edustava Männistö kertoi.
Korjataan edelliseen tiedotteeseen jäänyt virhe Iivari Männistön pistetilanteesta Ruotsin mestaruussarjassa. Hän johtaa sarjaa kuudella pisteellä ennen ruotsalaista Sigge Rinaldoa.
Teksti ja kuvat: Vesa Rauhala